Ikääntyneiden palveluissa digiratkaisuja

Valtakunnallisen I&O-kärkihankkeen tavoitteiden mukaan digitalisaatiota tulee hyödyntää osana työ- ja asiakasprosesseja. Kymenlaakson ikääntyneiden palveluissa on jo ollut käytössä pitkään erilaisia laitteita ja järjestelmiä kuten turvarannekkeita ja toiminnanohjausjärjestelmiä.

Kotkassa on aloitettu lokakuussa virtuaalihoivaratkaisun käyttöönotto. Virtuaalihoivassa asiakkaan ja työntekijän välille muodostetaan kuva-/ääniyhteys. Virtuaalihoivanpalvelun avulla voidaan esimerkiksi osa kotihoidon käynneistä suorittaa ns. etäkäynteinä. Palvelua voidaan hyödyntää erityisesti sellaisten asiakkaiden kohdalla, joilla on useampia kotihoidon käyntejä päivässä ja joilla on taito sekä halu ottaa palvelu käyttöön. Virtuaalihoivaa on tarjottu nyt alkuvaiheessa kymmenelle asiakkaalle ja kokemukset ovat olleet rohkaisevia.

Haminan kotihoito ottaa käyttöön joulukuun alusta uudenlaisen lääkeannosteluautomaatin. Automaatin avulla mahdollistetaan turvallisen lääkehoidon toteutuminen esim. muistisairaan kotiin, ilman että hoitajan tarvitsee tehdä erillistä lääkkeenantokäyntiä asiakkaan luokse. Lääkeannosteluautomaatti tarjoaa oikean lääkkeen asiakkaalle oikeaan aikaa ja myös muistuttaa asiakasta lääkkeenotosta. Mikäli asiakas ei jostakin syystä ota tarvitsemaansa lääkettään, laite tekee ilmoituksen tilanteesta kotihoidon henkilöstölle tai omaiselle, jolloin asiakkaalle tehdään varmistussoitto tai -käynti.

Myös muissa Kymenlaakson kunnissa on erilaisia teknologisten laitteiden tai järjestelmien kokeiluja meneillään tai suunnitteilla. Ajatuksena on rakentaa tulevaisuudessa maakunnan yhteiseen käyttöön sähköinen integraatioalusta, jonka kautta voidaan yhdistää asiakkaiden kotona olevien laitteiden tuottama tieto reaaliaikaisesti sote-ammattilaisten tai vaikkapa omaisten käyttöön. Tarkoituksena on hyödyntää teknologian antamat mahdollisuudet mm. asiakkaiden terveydentilan ja turvallisuuden seurantaan.

”Digitaaliset ratkaisut ovat jo nyt iso osa ikääntyneiden palvelujärjestelmää ja niiden hyödyntäminen vain lisääntyy tulevaisuudessa. Meidän on ammattilaisina tunnistettava, miten voimme erilaisia laitteita hyödyntää ja muistettava, että teknologia voi olla hyvä renki mutta ei koskaan hyvä isäntä", toteaa muutosagentti Tommi Reiman.

Tilaa RSS-syöte
Tilaa uutiskirje

Tilaa sote- ja maakuntauudistuksesta tuorein tieto uutiskirjeenä sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje

Arkisto

Katso arkistosta jo lähetetyt uutiskirjeet ja muut aiemmat julkaisut

Siirry arkistoon

KYMENLAAKSON LIITTO

PL 35, 48601 KOTKA
Karhulantie 36 B
Toimisto on avoinna arkisin
Ma-Pe klo 9-15

MUUTOSTOIMISTO

Karhulantie 30,2krs
48600 KOTKA