Katsaus sote-valmisteluun

Sote-uudistus on Suomen historian suurin hallinnon uudistus. Tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjä Kymenlaaksossa on maakunta.

Viime vuoden aikana maakunnallinen SOTE Projektiryhmä on kartoittanut Kymenlaakson palvelujen nykytilan. Parhaillaan menossa on esivalmisteluvaihe, jonka aikana suunnitellaan tulevaisuuden palvelujen tuottamisen rakenne. Tavoitteena on siirtää painopiste raskaammista kevyempiin ja korjaavasta ennaltaehkäiseviin palveluihin. Valmistelutyötä tehdään kolmessa elämäkaareen perustuvassa kohderyhmässä: Lasten ja nuorten palvelut, Aikuisten palvelut ja Ikääntyneiden palvelut.

Valtakunnallisesta näkökulmasta sote-uudistuksessa eletään merkittäviä hetkiä. Hallituksen esitykset sote- ja maakuntauudistuksesta sekä niihin liittyvistä muista lakiesityksistä annettiin eduskunnalle 2.3.2017.

Valinnanvapautta koskeva esitys on lausuntokierroksella ja lausuntoaikaa 28.3.2017 saakka. Yliopistosairaaloiden sairaanhoitopiirien johtajat ovat esittäneet huolestuneisuutensa uudistuksen aikataulusta valinnanvapautta koskien. Tämä sama huoli tuli esille myös ministeri Rehulan ja sairaanhoitopiirien johtajien tapaamisessa viime viikolla. Jaan saman huolen ja mielestäni Sipilän hallituksen kesällä 2015 julkaisema tiekartta olisi ollut varsin oikeanlainen etenemistapa. Sen mukaan ensin valmisteltaisiin sote-uudistus, tämän jälkeen monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistaminen ja viimeisenä valinnan vapauden laajentaminen.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on käsittelyssä kaksi poikkeuslupahakemusta Kymenlaaksosta: Kouvolan akuuttilääketieteen päivystys sekä rakennuslupa Ratamo-keskukselle ja Kymenlaakson keskussairaalan uudisrakentamiselle ja peruskorjaukselle. Nämä päätökset tulevat kevään aikana, ja osaltaan viitoittavat sote-palvelurakennetta Kymenlaaksossa.

Kymenlaakson sote-työskentely jatkuu suunnitelman mukaan. Työryhmät valmistelevat tulevia palveluketjuja ja palvelujen kokonaisuuksia. Työn tulee olla valmista huhtikuun loppuun mennessä, minkä jälkeen maakunnan sote-projektiryhmä kokoaa esitykset ja tekee niiden pohjalta ehdotuksen uudeksi palvelutarjoomaksi ja palvelurakenteeksi Kymenlaaksossa.

Työryhmien esitykset toimivat myös pohjana maakunnan palvelujen järjestämisen suunnittelussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) valmistelee järjestäjän käsikirjaa, joka ilmestyy toukokuussa. Tämä yleinen järjestämisen työkirja täydentyy maakunnallisilla tehtävillä ja määräyksillä – näin saamme järjestäjän käyttöön monituottajamallissa tarvittavan ohjausjärjestelmän, jolla voimme varmistaa kaikkien tuottajien toimimisen yhteisesti sovitulla tavalla ja turvata palvelujen saumattomuuden asiakkaille ja potilaille.

Valmisteluaikataulu on tiukka. Kevään aikana meillä tulee olla kuvattuna konkreettisesti, miten siirrämme palvelutarjonnan painopistettä peruspalveluihin, miten lisäämme digitaalisia palveluita ja miten parannamme tuottavuutta ja leikkaamme kustannuksia niin, että asiakkaat saavat tarvitsemansa palvelut jonottamatta turhaan.

Annikki Niiranen
Sote-projektijohtaja

Tilaa RSS-syöte
Tilaa uutiskirje

Tilaa sote- ja maakuntauudistuksesta tuorein tieto uutiskirjeenä sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje

Arkisto

Katso arkistosta jo lähetetyt uutiskirjeet ja muut aiemmat julkaisut

Siirry arkistoon

KYMENLAAKSON LIITTO

PL 35, 48601 KOTKA
Karhulantie 36 B
Toimisto on avoinna arkisin
Ma-Pe klo 9-15

MUUTOSTOIMISTO

Karhulantie 30,2krs
48600 KOTKA