Järjestäjän käsikirja

Kymenlaakson maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tueksi laadittiin järjestäjän käsikirja. Käsikirja olisi ollut apuväline maakunnan järjestämistehtävien ja hallinnon organisointiin. Järjestäjän käsikirjaa voidaan jatkossa hyödyntää Kymenlaaksossa muussa valmisteltavassa toiminnassa.
 
Järjestäjän käsikirja on koottu valmiiksi yleisellä tasolla, josta ilmenevät järjestäjän keskeisimmät toiminnot ja tehtävät. Maku- ja sotepalvelujen tarkemmat prosessit oli tarkoitus määritellä erillisiksi liiteosioiksi käsikirjaan. Nämä kuitenkin puuttuvat, koska maakuntavalmistelu keskeytettiin 8.3.2019.

Maakunta järjestäjänä olisi vastannut:
  • Asukkaan laissa säädettyjen oikeuksien toteutumisesta ja palvelukokonaisuuksien yhteensovittamisesta
  • Järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta
  • Palvelutarpeen, -määrän ja -laadun määrittelemisestä
  • Tuottamistavasta, tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta
  • Viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä
  • Järjestämisvastuulla olevien tehtäviensä rahoituksesta
Attachments:
Download this file (JärjestäjänKäsikirja_Kymenlaakso_17042019.pdf)Järjestäjän käsikirja2849 kB
Tilaa RSS-syöte
Tilaa uutiskirje

Tilaa sote- ja maakuntauudistuksesta tuorein tieto uutiskirjeenä sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje

Arkisto

Katso arkistosta jo lähetetyt uutiskirjeet ja muut aiemmat julkaisut

Siirry arkistoon

KYMENLAAKSON LIITTO

PL 35, 48601 KOTKA
Karhulantie 36 B
Toimisto on avoinna arkisin
Ma-Pe klo 9-15

MUUTOSTOIMISTO

Karhulantie 30,2krs
48600 KOTKA